Fi
Menu

VUOHIJÄRVELLÄ SIIRRYTÄÄN TIERNAPOIKIEN JOHDOLLA JOULUUN

VUOHIJÄRVELLÄ SIIRRYTÄÄN TIERNAPOIKIEN JOHDOLLA JOULUUN

13.12.2016

Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalon konsertissa joulun kauneimmat laulut kietoutuvat vanhan suomalaisen Tiernapoika-kuvaelman ympärille.

 

Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalossa siirrytään Tiernapoikien johdolla jouluun sunnuntaina 18.12. Joulukonsertin ohjelmistossa kuullaan joulun rakastetuimpia lauluja, jotka kietoutuvat vanhan suomalaisen Tiernapoika-kuvaelman ympärille. Konsertin solisteina laulavat Heikki Aalto (Kuningas Herodes), Helena Berg (Murjaanien kuningas), Anne Korpelainen (Knihti) sekä Emilia Vesalainen-Pellas (Mänkki). Konsertin musiikillinen johto, pianotaiteilija Kirsi Saari.

 

Tiernapoikien asut on toteutettu oppilaitosyhteistyönä Kymenlaakson ammattikorkeakoulun kanssa. Asujen suunnittelusta ja toteutuksesta on vastannut esiintymisasusuunnittelija Sofia Kouvo.

 

Bassobaritoni Heikki Aalto on opiskellut Pohjois-Kymen musiikkiopistossa. Kasvatustieteen maisteriksi hän on valmistunut vuonna 1993. Aalto on vierailut säännöllisesti Suomen kansallisoopperan solistina 2008-vuodesta eteenpäin. Aalto on myös ollut Suomen kansallisoopperan solistikunnan jäsen 2014-2015 ja hän on ollut kiinnitettynä Suomen kansallisoopperan kuoroon 2007-2008. Aalto on lisäksi vierailut mm. Savonlinnan Oopperajuhlat, Ilmajoen musiikkijuhlat, Savonlinnan Oopperajuhlakuoro, Tampereen Ooppera, Maakuntaoopperat (mm. Jyväskylä, Kouvola, Lahti).

Mezzosopraano Helena Berg on farmaseutti sekä laulunopettaja. Hän opiskeli nuoruudessaan viulunsoittoa Pohjois-Kymen musiikkiopistossa. Yksinlauluopinnot hän aloitti vasta kypsemmällä iällä 31-vuotiaana ensin Kymenlaakson opistossa ja sittemmin Pohjois-Kymen musiikkiopistossa. Hän valmistui jouluna 2012 musiikkipedagogiksi Lahden ammattikorkeakoulun musiikki- ja draamainstituutista.

Altto Anne Korpelainen on opiskellut laulua Pohjois-Kymen musiikkiopistossa, Lahden konservatoriolla, Helsingin ammattikorkeakoulu Metropoliassa ja Wienin musiikkikorkeakoulussa. Hän valmistui musiikkipedagogiksi (AMK) 2010. Korpelainen on laulanut useita oopperarooleja Suomessa ja konsertoinut Suomessa ja Itävallassa.

Sopraano Emilia Vesalainen-Pellas on Pohjois-Kymen musiikkiopiston kasvatti. Ammattiopintonsa hän suoritti Lahden ammattikorkeakoulun musiikin laitoksella. Vuonna 2007 hän saavutti 2. sijan Kangasniemen laulukilpailussa. Emilia Vesalainen-Pellas debytoi Suomen Kansallisoopperan solistina kaudella 2008–2009. Emilia Vesalainen-Pellas tunnetaan laajasta operettirepertuaarista ja -traditiontuntemuksesta.

Pianotaiteilija Kirsi Saari on Pohjois-Kymen musiikkiopiston säestäjä ja pianonsoitonopettaja. Hän on aktiivinen ja monipuolinen pianisti, joka paikkakuntalaiselle yleisölle on tullut tutuksi lukuisista ooppera-, operetti- ja kamarimusiikkikonserteista. Hän on toiminut pianistina myös mm. teatterissa, laulukursseilla, laulu-ja viulukilpailuissa sekä vuosittain Iitin Musiikkijuhlien Nuorison musiikkikurssilla.

 

kirsi-saari tiernapojat

Design: Haaja